#187 Laivaeläimet purjealuksissa

Uusikaupunki on aina ollut merenkulkukaupunki. Purjelaivojen aikaan eläimet olivat monella tavalla hyödyksi aluksilla. Tärkein syy pitää eläimiä laivassa oli tietysti ravinnonsaanti: Merimatkat kestivät kauan, usein viikkoja, jopa kuukausia, ja jääkaappien puuttuessa ruoka pilaantui lämpimässä säässä jo viikossa. Kuivamuonan ohella tuore liha oli kätevintä kuljettaa mukana elävänä, ja siksi purjelaivoilla seilasi miesten lisäksi sikoja, kanoja, hanhia ja lampaita. Pitkien matkojen aikana kuitenkin esimerkiksi ruoaksi tarkoitetusta possusta saattoi tulla merimiesten lemmikki, jolloin eläimen teurastaminen ei onnistunutkaan.

Tuoretta ruokaa hankittiin myös metsästämällä ja kalastamalla. Saaliiksi saatettiin saada lintujen ja pienten kalojen lisäksi valas tai vaikkapa hai. Myös hylkeitä, lentokaloja ja delfiineitä metsästettiin.

Laivaeläimet tekivät myös töitä. Kissat pyydystivät rottia, ja jos laivan lastina oli viljaa, olivat kissat erityisen tärkeässä roolissa, jotta lasti saatiin kunnossa perille asti. Koirat toimivat satamissa laivavahteina, ja ne saattoivat myös nuuskia tien takaisin laivaan maissa käydessä.

Laivoissa matkustaneet eläimet saattoivat olla myös matkamuistoja ja tuliaisia. Suomeen tuotiin esimerkiksi apinoita, papukaijoja ja käärmeitä sekä kotiloita, simpukoita ja skorpioneja. Papukaijoja hankittiin laivoille myös lemmikeiksi. Yksi suosittu ajanviete oli opettaa papukaijalle kirosanoja.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *