#165 Pietolan tarha

Pietolan tarha oli uusi ja hieno. Eikä tarhamatkakaan päätä huimannut,noin 150metriä kotiovelta. Lapsena en pitänyt päiväunien nukkumisesta tarhassa (nykyään pidän). Kerrosängyt vedettiin kaapista ulos ja jos sattui nukkumaan yläsängyssä niin alasänkyläinen potki jaloillaan yläsängyn pohjaa. Päiväunien jälkeen tarjottiin välipalaa, hyvää  oli mansikkajugurtti, kamalaa oli viili jonka syöminen kesti ja kesti.

Ikätoverini (erään pikkukaupungin nykyinen museonjohtaja) asui tarhaa vastapäätä ja kävi välillä siinä aidalla moikkaamassa meitä aidan takana olevia lapsia. En muista miten ajatus päähämme pälkähti, mutta sanoin tarhantädille, ettei mun tarvitse nukkua päiväunia että äiti on antanut luvan lähteä kotiin. Pääsin yllätyksekseni lähtemään ja marssimme ystäväni kanssa Pietolan Valinta Toriin ja ostimme ilmeisesti ystäväni perheen tilille ison suklaarasian.

Sen jälkeen olemme ilmeisesti puhuneet ympäri Kluuskerin sedän, joka toimi talonmiehenä ja hän päästi meidät kotiini. Meillä oli oikein mukavaa, leikimme Kasper-käsinukella, joka oli tehty Ugin piirimielisairaalassa, samalla nautimme välipalaksi suklaakonvehteja. Yhtäkkiä eteisen ovi kolahti ja äitini tuli kotiin. Itse en muista, mutta kyseinen museonjohtaja muistaa vieläkin miten säikähti vihaista äitiäni. Äiti oli mennyt töiden jälkeen tarhasta hakemaan minua ja siellä oli sanottu että Carolina lähti jo kotiin, oli kuulemme lupa äidiltä. Nykyään tällainen tapaus olisi iltalehtien lööpeissä. Mutta maailma, se meidän pieni Männäistentie oli silloin kuin lintukoto.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *