#146 Merefesti – tuulta purjeisiin

Vuosi oli 2007. Merefestien järjestäjänä toimi tuolloin Uudenkaupungin Yrittäjät ry.  Vuonna 2009 oli tarkoitus juhlia Merefestien 20-vuotissyntymäpäiviä. Pohdittiin myös sitä, että jos ja kun  uudistuksia tehdään – ne tulisi tehdä jo hyvissä ajoin ennen virallista vuosijuhlaa. Useiden sattumien kautta allekirjoittanut ja yhtiökumppanini Johanna Laimaa päädyimme vastamaan Merefestien ohjelmapuolesta. Lähdimme siis rohkeasti kehittämään uutta.

Lanseerasimme ns. neljä bulevardia kaupungilahden rannoille. Myyjiä saapui paikalle ennätysmäärin, mutta asiakkaat kulkivat pääosin tuttua reittiä sillalta Pakkahuoneelle. Palautteesta viisastuneena seuraavana vuonna myyjät keskitettiin sillasta Pakkahuoneelle ja siitä Möljälle. Lisäksi Kaupunginlahden reuna oli petollinen ja erään markkinamyyjän vaunun renkaan alta sortui maa niin, että reiästä näki vain merivettä. Tuohon vuoteen osui myös lämpöaalto, joka oli omiaan väsyttämään festikansaa. Lähes kolmessa kympissä huiteleva auringonpaahde sulatti myös mm. munkkimyyjän tuotteet ja hän pakkasinkin leipomuksensa jo lauantaina kotimatkalle.


Lavan paikaksi valitsimme sillan Sorvakonpuoleisen päädyn. Ravintola Kahveli vietti samana vuonna avajaisiaan uudessa paikassa ja Kahvelin anniskelualueelta pystyi myös seuraamaan ohjelmaa. Lavan paikasta muistan sellaisen tarinan, että kun lava oli saatu paikalleen, tulivat pelastusviranomaiset tekemään tarkastustaan. Saimme käskyn siirtää lavaa pari metriä taaemmas, jotta paloautojen kulku Makasiinien taakse turvattaisiin. Silloin emme vielä tienneet, että tuo siirto todellakin oli tarpeen. Kesken Sami Hedbergin  keikan pillit alkoivat soimaan. Aluksihan me kaikki luulimme äänen olevan osa showta, kunnes totuus valkeni. Joku Jaska Jokunenhan oli saanut mukavan idean murtautua  makasiinien takana, mäen päällä, sijaitsevaan pieneen luotsimökkiin (joku Mari osaa varmaan tarkentaa mökin historian) ja tuikannut makkaranpaistonotskin sen sisään. Viikonloppu oli vaativa, mutta opettavainen. Vuonna 2008 teimme alueeseen rajauksia ja tiivistimme ohjelmaa, mutta siitä enemmän huomisessa postauksessa.

Sonja Stenman

Toimin osana Merefestien järjestelyporukkaa vuosina 2007-2009 koordinaattorin roolissa. Nämä muistelut perustuvat ainoastaan ja vain omiin subjektiivisiin muistoihini  ja sain ne omasta päästäni! 

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *