#145 Ikuinen kesä

Muistatteko, että lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti? Kun suvivirsi oli veisattu, edessä möllöttävä reilun parin kuukauden kesälomabreikki vastasi suurin piirtein ihmisikää. Yhtäkkiä piti keksiä päiviin tekemistä. Luokkakaverit olivat hajaantuneina kukin tahoilleen; mökeille, leireille, huvipuistoihin, asuntoauton nurkkaan. Parhaan kaverin lomareissu pohjoiseen aiheutti vakavia vieroitusoireita. Kirjoitettiin toisillemme kirjeitä ja joskus soitettiin ikävissämme lankapuheluita. Tuntui, että päivät matelevat eteenpäin tuskaisen kuumina ja hitaina. Ihmeellisintä tässä kesätouhussa oli se, että aina jossain vaiheessa lomalapselle tuli tylsää. Siinä on muuten sana, jota ei ole tarvinnut aikuisiässä kuluttaa.

Säännöllisen päivärytmin puuttuessa aikaa oli loputtomasti tuhlattavaksi. Hiun uimarannalla ja makitsulla ei kelloa tuijoteltu. Vedessä vellottiin ihan rusinana, välillä syötiin eväsruissarit ja painuttiin pinnan alle rypistymään lisää. Maailman yksinkertaisin ajanviete, pallonheitto kotikadulla, vei mennessään tuntikausiksi. Mökkipellolta napatut mansikat ja perunat nostattivat ronkelin mukulan ruokahalun ihan uudelle tasolle. Ei ollut torikiskan mangomelonijätskin voittanutta! Pikkuhiljaa pisamat poskilla vahvistuivat ja käsivarret saivat pintaansa paksun ruskean värin.

Kun syksyllä palattiin pulpetteihin, moni luokkakaveri vaikutti jotenkin isommalta, fyysisesti ja muutenkin.

Silloin ennen kesäpäivät olivat aina auringonsäteiden kultaamia, ei niihin kuulunut mitään räntäryönää. Ja pyörällä sotkiessa oli jatkuva myötätuuli.

Sini K.

Uudenkaupungin museon kuvassa torin jätskikiskaa 80-luvulta.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *