#105 Suven kohokoht

Ehtol isä seisos harinkonte rantkallial, yks käsi lantiol ja toine ottal, ja tuijottel ulapal: “Iltarusko päivä kaunis, aamurusko päivä paska”. Siin ol seuravam päivä säätiarotus. Me mukula toivotti iltarusko, kosk hyväl, oikke hyväl sääl saatetti tehr paatil retk Ukihi. Jos ol ihan tyynt ja lämmöst, voitti menn meijä soutupaatil (mink tek Rantase Jonni poikattes kans Kuliluarost) ja kolme heose peräprutkul ulkoreitti, mut jos ol tuult tiaros, tul joku kylä isännist isommal paatillas ja mentti sisäreitti. Lähretti Lokala Varampä Varviniäme rannast, ulkokaut Vähä-Varestukse itäpual ja siit venereitti pisi ja lopultas Kirsta ja Vähä-Vehase välist Ukihi. Sisäreitti mentti matelemal matali ja kivei kiärtäe, Lautvet pisi, Kittama ohitte ja siit oikkial Uki.

Iltarusko vei varmanki äitelt yäune: Kummottes koko sakki saara tappelemat, ruakittun ja hyväl miälel tommottest retkest läpitte? Mitä myätruakka pakata, ruppek tuul kuitenki karjuma ja sit tarvita takei ja lakei ja piänimmil varavaipoi ja pissipott hiuka vanhemmil. Meijäm perhes ol kakari ko tikkelperi marjoi ja ko ne kaik ja piän harma villakoer ja Mummo ja naapurim poik ja pensa ja varakäynnistysnaru ja murkina ja muut tilpehööri oliva reeras, paati laira melkke hörppäsivä ja isä jyris, et istuka hilja ja seisoma ei saa ruvet. Ei sillo mittä  pelastusliivei ollu, mutt me kaik osattinki uir, ko se ol meijä “kesätyä”.

Porukka lastata Vuarise Tuamom paattihi. Valokuva: Annaliisa Heimo

Lopulttas tultti Ukihi, paat möljähä kiinne siihe rantakaru vartte, kakarap paatist ylös, piänimppi persuksest tuupiskelle, ja suara Myllymäel. Sinne olki pitk matk meijä mukulitte miälest, mut mentti nii et roitik killusiva ja fliiti vinkusiva. Ihmeteltti niit myllyi: kauhia isoi, mitä jos ne lähtevä kumminki pyärimä ja jää al? Hiuka ne natisiva tuules, vaik siippe oliva ketjul runkos kiinne. Sit karattin ko mullik keväl pisi ja poiki natussi ja muit leikei ja krikotetti ja joku loukkas varppas tiätenki ja isä varot et varovaste tai tule tuperapina!

Mut sit äit huutel jo murkinal. Hänel ol millonki mitä nisu, limonaati, nakei, manskassi ja muut makkia ja aikusil kaffet. Siin kallial naposteltti ja tuul viheltel hikiste varppatte välis, ko aurink lämmit otta ja mako murisiva tytyväisyttäs. Isä polttel sikari ja tais yhre Aura oluenki juar, ja äit yrit hiuka varasta aurinkosättei kans, vaik hänel kiiru olki pakat kaik taas koreihi ja varmista, et mukula kävivä huusis ennenko oltasis paatis pitkän tovi.

Sit ol viäl yks elämys orotukses: Ko menttin ranttan takasi, siit kipsast ostetti jäätälö! Isä ot ain nukapuiko, jota me roskajäätälöks sanotti, ja mä oti ain suklapuiko. Sillo ei ollu muut ko Valio (pali myähemi niitte valikoimaha tul tuut). Sit olki jo aik kirvotta köyre ja lähti kottim päi ennen ko tul liia myähäne tai alko tuulema. Kotimatkast mää en muist mittä, varma hiukam pit torkatta, mut näi yli puale vuasisara jälkke mul o vaa kultassi muistoi noist raareist paatreissuist Ukihi. Eikä semne ihmine pali mittä mailmast tiär kote Uureskaupunkis käyny ol.

Tarinan on kirjoittanut Maija Heimo

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *