#86 Historia havina mukula silmin

Eletti 60-luvun alkku Tammio saares. Sähkö oli saattu muutam vuos sitt. Eletti takapajust ja vaatimatont elämä, niiko sillo moni muuki. Ilmotte ja kelitte armoil oltti.

Sit alko tapahtuma. Hanko saarehe tul Rikkihapon tehdas ja sin padotti tiä. Ja sit ruvetti kohisema, et tehdas tartte niinpali makkiavet, et täyty ruvet patoma allast, ja et sin Tammiollekin ja muihinki saarihi saarais tiä.

Ihmen sitä piretti. Naapuri-isänt, mikä ol aika vanholline, ei uskon sitä ollenka. Meijä äiteellekkin sanos, ku hän hehkut, kui erilaiseks elämine tulis, ”Elli park, Laitla korvest tuara kuarm santta – siin sul on tiä.”

Mut niin vaa äijä alkova kepittämä linjoi. Ens ne kepit meijänki torpan toiselt pualelt, mut syyst, mitä mä en tiär, se kumminki tul sit toisel pualel, eli siihen misä tiä nykki kulke.

Semmost kähinä ei ollu ennen tääl sisäsaaristos nähty. Nii niit täyte- ja santkuarmi rupes tulema enemmä ko yks. Ja pato ja tiä sen mukka valmistuma.

Siäl töitte joukos määki sit talsisi koulu. Ja väisteli työkonei, mut ol se paljo turvallismeppa ko paatil – ja Raumakki oli jo tukos.

Tiä tul.

Alko kulkema linja-auto, mil pääs kaupunkki. Kauppa-auto, mist sai tiäviärest hakki mitä puutus. Meijerauto tul maitotonkatte osto, ko siihe ast ol vaan kirnuttu, ja jolla tinkiläisil voit myytty.

Teurasauto hak eluka pihalt, enne niit ol jolla proomuil kuljetettu. Pihalt haetti marja ja vihannnekse, ko ennen ol tranuttu Kalarantta. Tutu ja viera pääsivä autollas kylähä. Postauto kans, ei tarvinnu kävel Luotoaho koivust hakema posti.

Määki sai polkupyörä ja täyrys ruvet opettelema ajama. Kyl nolot, ku oli ikkäiseksen jo sillo isonkokkone ja kaik piäne mukulakki ol jo mont vuat osan ajat. Mut ol se sit hiano mennä pyöräl koulu.

Altta vesi alko sit muuttuma makkiaks. Sit kualiva melkkist kaik kala. Kualuvi kaloi kellus kaik Ruaksäppe reuna ja ranna.  Sit tul loki, varmast 100 kilometri sättel kaik lokisukuse linnu aanasiva, et  juhla-ateria odotta. Ne paskova kaik rantkallio iha valkosiks. Luultti jo et nee jää semmosiks, mut aikkamyöte sade ne virut.

Sit vesi ol makkia ja vaik saaristo asutti, makkiavesi ol välist piukas. Ol kavettu kaikemoissi krotei, et ol saattu kasteluvet, ne tul samantiä virattomiks. Alttast riit kyl vet meijä mansikmaal, Rikkihapol, kaupungil ja vaik mihi.

Me ei enä olttu saaristolaissi muut ku sydämmessäm. Paat myytti – niil enä mittä tekko ollu. Muutama muija sanosivakki, et he ei enä paattihi tul, ku ei pakko ol. Joku ruuhe jätetti, et päästi sualasel pual verkol.

Elämine muutus helpommaks. Ja vaik välil rentovihvilä tukis kaik lahde, ja kala kualiva mone ottesse, ja ain josta vähä valitetti, ja saatti korvauksi.

NII kyl se vaan hiano asi on toi tiä!

Tarinan iski Anne Kuusisto

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *