400tarinaa -projekti lopettaa tarinoiden puutteessa

Kolme naista istuvat vakavina pöydän ääreen. Jälleen on kulunut viikko, kun yhtään tarinaa ei ole ilmestynyt postilaatikkoon. Miten tästä selvitään?

Vuoden 2016 alussa tuntui hyvältä idealta kerätä 400 tarinaa Uudestakaupungista. Tarinoitahan kaupungista riittäisi! Olihan takana historiaa jo neljän vuosisadan ajalta. Tarinoita tuli kuitenkin yllättävän vähän ja viikko toisensa jälkeen elettiin epävarmassa tilanteessa. Tulisikohan tällä viikolla lisää tarinoita?

Pöydän äärellä mietittiin vaihtoehtoja. Lähdetäänkö kirjoittamaan tarinoita itse? Vai tehdäänkö vielä yksi Facebook-mainos ja kokeillaan, jos tällä kertaa tärppäisi. Mutta ei, naiset eivät enää jaksaneet.

Yhdessä tuumin tehtiin päätös: oli aika päättää projekti epäonnistuneena.

Naiset olivat hukassa, kuin kala kuivalla maalla.

No aprillia, syö silliä! Vaikka kuvassa onkin lähinnä affenia. Nämä naiset eivät todellakaan ole luovuttamassa! Alkuvuosi on sujunut tosi hienosti ja olemme todella kiitollisia kaikista tarinoista. On ollut mahtavaa perehtyä Uudenkaupungin historiaan ihmisten omakohtaisten kokemusten kautta. Sirkku on mennyt innostuksissaan jopa niin pitkälle, että käyttää nykyään vapaa-aikansa lukien sotahistoriaa ymmärtääkseen tarinoita paremmin. Kiitos kaikille tarinoitsijoille!

Mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Tarina-arkkumme pohja on alkanut jälleen pilkistää. Jos pöytälaatikossasi vielä kierii tarinoita, niin pistä pikaisesti tulemaan kerro@400tarinaa.fi tai www.400.tarinaa.fi/yhteystiedot.

Muistattehan myös tulevan Tarinalauantaimme 8.4. klo 10-15. Kokoonnumme raatihuoneen taakse (Rauhankatu 10) keltaiseen piharakennukseen Kohteeseen ja kaikki tarinansa siihen mennessä lähettäneet tai paikan päälle tuoneet saavat palkkioksi pääsiäismunan (max. 3 per osallistuja). Toivottavasti näemme teitä runsain joukoin paikalla. Lapsetkin voivat hyvin osallistua!

Hyvää aprillipäivää kaikille toivottaa Kolmen ässän tiimi

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *