#76 Kaunisrannan flik muistelee osa 1/2

Isäni rakensi 60-luvulla talon Uudenkaupungin Kaunisrantaan. Talo sijaitsi Kaunisrannan huvila-alueella samalla tontilla isäni äidin ja isän – siis isovanhempieni Santaniemen Klaran ja Johnnin – talon kanssa.   Silloisen mittapuun mukaan asuimme niin kaukana, ettei kukaan koulutovereistakaan koskaan voinut tulla niin kauas kylään – katuvalotkin päättyivät meidän tiehaaraan.  Silloin ei puhuttu Santtiosta, vaan Kaunisrannasta, jonne vei tie rantaviivaa myötäillen. Alueella oli pääasiassa kesähuviloita, mutta myös muutama talviasuttava talo.  Vähän matkan päässä Kaunisrannasta oli Uudenkaupungin maalaiskunnan raja ja Hiu, joka oli mielestämme sekin niin kaukana, että emme siellä juuri koskaan käyneet.  Maalaiskunnan rajan jälkeen olivat Vuorisen mökit ja Meijeriliiton sauna, joka tunnetaan nykyisin kaupungin henkilökunnan Tyvisara-saunana.

 

Alueen vakituisa asukkaita oli mm. Pukkiparturi Klumoff. Hän asui ilmeisesti äitinsä kanssa  vihreässä kaksikerroksissa talossa, jonka portailla pukit kiipeilivät.  Pelkäsimme häntä vähän, sillä hän puhui venäjää ja meidän mielestämme näytti noita-akalta.  Mutta hän oli ystävällinen ja toi naapureilleen vuohenmaidosta tehtyä juustoa.  Pojat kävivät parturissa hänen luonaan aina kesäloman alkaessa.

 

Mummin ja pappan piha oli aina hyvin hoidettu kivipenkereineen, kukkaistutuksineen, hopeapajuineen, sireeneineen ja suorine hiekkateineen. Haravanjäljet näkyivät hiekkapihalla, eikä siinä juuri uskaltanut pyörällä jarrutusjälkiä tehdä tai talvella pappan tekemään  lumipenkkaan kelkalla laskea.

Kuvassa vietetään kirjoittajan isovanhempien syntymäpäiviä kauniilla pihalla. Kuva Maritta Myllynen

Kuljin kouluun suviaikana pyörällä, talvella suksilla tai potkukelkalla ja jos oli oikein paljon pakkasta, sain mennä linja-autolla, mutta sitten piti tulla kävellen takaisin kotiin.  Lippurahan laitoin aina visusti vanttuun sisään kun odotin siinä viimeisen valopylvään kohdalla kyytiä. Jätin potkukelkan yleensä ojaan ennen Seikowin koulua Öljymakasiinin mäen päälle (nykyisen Pohitullin koulun kohdalle) ja otin sen siitä sitten taas kotiin mennessä. Eihän kaupunkilaisille voinut näyttää, että kuljin kouluun potkukelkalla.

Tarinan lähetti Maritta Myllynen

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *