#72 Merimiehen elämää kuvina

Kuulimme jo aiemmin 400tarinaa-sivustolla Eva Lehtimäen tarinan ja myös pienen tarinan merimiehistä Usko ja Toivo Österman. He olivat kaikki sisaruksia ja kotoisin Lokalahdelta. Olemme saaneet tarinoiden jälkeen lisää kuvia lähinnä Uskon merimieselämästä. Usko ponnisti merimiehen uralle ensimmäisen kerran Uudestakaupungista parkkilaiva Varmalla, mutta päätyi lopulta aina Australiaan asti. Jos tunnistat kuvien muita henkilöitä, kuulemme heistä mielellään lisää kerro@400tarinaa.fi

Klikkaa kuvat isommaksi ja pääset lukemaan kuvatekstit.

 

Moni kuvista, etenkin Varmaan liittyen, on löytynyt myös Uudenkaupungin museon kokoelmista. Ajan tapana oli ilmeisesti jakaa samoja kuvia useille miehistön jäsenille. Museon kuvat ovat peräisin vanhainkotiin jääneistä merimiehen jäämistöstä, joten Uskon merimiestovereita on jäänyt elämään Uuteenkaupunkiin. Matti Jussilan kirjassa Parkkilaiva Warma – Lajinsa viimeinen, kuvaillaan Varman miehistöä, silloin kun sen kotisatama oli vielä Uusikaupunki. Suurin osa miehistöstä oli lähialueilta, Uudestakaupungista, Kalannista ja Lokalahdelta. Kirjasta käy ilmi, että kaksosista Toivo oli Varmalla ilmeisesti vain ensimmäinen matkansa, mutta Usko jäi Laivalle pidemmäksi aikaa.

Kuvat toimitti Sirkku Hirvonen

Lisätiedot kuvista voi lähettää kerro@400tarinaa.fi

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *