#50 Enrothin verstas, osa 1/2

Metallityö T. N. Wuoti

Vuonna 1952 isäni Toivo Nikolai Wuoti vuokrasi verstaan ja ryhtyi yksityisyrittäjäksi, hankittuaan Ruotsista ajanmukaista konekantaa. Korkean ammattitaidon omaavana metallimiehenä, liiketoiminta lähti hyvin käyntiin ja asiakkaita tuli kaupungista ja maaseudulta. Yritykseen palkattiin myös työntekijöitä.

Enrothin verstas, Ylisenkadun puolelta, portti Rauhankatu 8 kohdalla. Sähkötolpat hienossa jonossa katukäytävän vieressä. Edessä Pohitullikadun kulma oli nimismies Nurmen (myöh. Pitkluodon) talo. Kaikki on nyt purettu. Oman liiketoimintansa Enroth oli lopettanut kiinteistössä 1949. (Kuva T.N. Wuoti)

 

Kuva Enrothin pihalta 1953. Kyykyssä hitsaa Armas Nurminen, yksityisyrittäjä Wuoti seisoo rappusella ja edessä oppipoika Kodjalasta. Kaikilla työlakkina fausti. Takana oli paja ahjoineen sekä hitauskoneet, sekä oikealla verstas kahdessa kerroksessa Ylisenkatua kohti. (Kuva Markku Wuotin arkisto)

 

Metallityön sisätilat. Kuvassa Armas Nurminen, vieressä lattialla letkuhiomakone ja korjattava venemoottori, Keskellä lattia suuntaisleikkuri, ikkunan vieressä Pullmax kuvioleikkuri ja takana iso saumahitauskone (millä kiinnitettiin pesuallas ruostumattomaan tiskipöytään). Nurmisen takana näkyy rappuset yläkertaan, jonka alla oli pieni toimistokoppi, mistä näki hyvin poliisiasemalle ja Ylisenkadulle. (Kuva T.N.Wuoti)

Kesätöissä juoksupoikana 10 vuoden iässä

Kesäloman koittaessa olin myös minä työssä mukana. Työ ei ollut täysin vapaaehtoista, ja aamulla piti viimeistään kahdeksalta olla verstaalla. Pääsin kuitenkin vapaalle jo kello kahdelta, joten ehdin hyvin mukaan Hepokarin uimastadionille. Hepokarissa oli silloin 10m hyppytorni, 50 m uimarata sekä tilavat ja korkeat puulaiturit.

Työt, mitä 10 ikäiselle pojalla voitiin antaa, olivat tietysti rajalliset, mutta innostunut olin. Juoksupojan työt olivat kovasti auttamassa asiakaspalvelua, sekä töiden sujumista. Rauta- ja maalikaupasta piti usein hakea täydennystä jne.

Käteismaksut

Rahaliikenne toimi silloin toisin kuin nyt. Kaupasta sai ostaa yleensä vain käteismaksulla, joten työntekijöiden palkka maksettiin tilipussissa lauantaisin, joka silloin oli työpäivä, mutta vain kello 12 asti. Hyvin siis ehti ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan”, kuten Irwin lauloi.

Tehdyt työt maksettiin normaalisti käteisellä noudettaessa, mutta yritykset maksoivat tilauksensa yleensä toimituksen jälkeen laskulla ja tässä työssä juoksupojalla oli tärkeä tehtävä. Ensin oli liikkeen johtajan hyväksyttävä lasku allekirjoituksella, ja sitten rahat sai noutaa yrityksen kassasta. Johtajat olivat usein muualla kuin työpaikalla, ja niin sain jahdata heitä vihjeiden mukaan pitkin kaupunkia. Hyvä paikka saada meneviä johtajia kiinni, oli ravintola Kirstan Rotaryklubin lounas. Portsari antoi luvan vilkaista, ja jos huomasin etsityn, niin piti jäädä eteiseen odottamaan.

Isä oli kuitannut laskun valmiiksi, joten se oli todella rahanarvoinen paperi, josta piti pitää tarkkaa huolta. Äiti kirjoitti laskut kotonaan kirjoituskoneella (oli ollut Vason pääkassa aikanaan) isän erittelyn mukaisesti sekä huolehti liikkeen kirjanpidosta. Juoksupojan töitä tein myös kouluaikana koulun jälkeen polkupyörällä.

Vappuna 1953 oli myös juoksupojalla vapapäivä ja viereiseltä kauppatorilta on juuri hankittu ilmapallo ja vappuhuisku. Tyylikäs pyörä oli hankittu Ruotsista 1952.
Kuvassa on kaksoisvalotus, joten oikealla näkyy äiti Hilkan pää. Asuimme silloin Helsingin Pankin piharakennuksessa Alisenkadun ja Koulukadun kulmassa, nyt siinä on kerrostalo, mutta kaunis keltainen piharakennus on vielä kunnossa. (Kuva T.N.Wuoti)

Tarinan kirjoitti Markku Wuoti Yläneeltä

Haluatko kertoa oman tarinasi? Voit lähettää tarinoita kuvineen osoitteeseen kerro@400tarinaa.fi

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *