#38 Usko Kemppi: Moukaria heitettiin Uudenkaupungin torilla yli Suomen ennätyksen

Tunnettu musiikkimies Usko Kemppi, aik. Hurmerinta (12.2.1907 – 13.5.1994), asui nuoruusvuosinaan kuusi vuotta Uudessakaupungissa. Musiikin lisäksi Usko harrasti Uusikaupunki-vuosinaan urheilua ja voimistelua. Olen 1980-luvulla haastatellut Uskoa useitakin kertoja ja myös muita Uskoa tunteneita. Seuraava Usko Kempin ”suuhun” pantu kertomus perustuu todellisiin lausumiin.

Kun minä tulin Uuteenkaupunkiin vuonna 1922, olin jo 14-vuotias, enkä ollut urheillut tai voimistellut yhtään. Uudenkaupungin yhteislyseo oli kuitenkin varmasti yksi Suomen huikeimpia voimistelu- ja urheilukouluja. Hyvä ruumiin kuntoni perustuu Uudenkaupungin aikaan.

Pienessä kaupungissa kaikki tunsivat toisena ja me pääsimme kaikkiin asioihin sisälle. Olin Uudessakaupungissa vain kuusi vuotta, mutta täältä tuli omaksutuksi niin paljon, että vaikka olen asunut yli kymmenessä Suomen kaupungissa, Uusikaupunki on tullut minulle melkeinpä lämpimimmin läheiseksi. Ja minä lasken, että olen tuplasti saanut nämä vuodet sekä Uudenkaupungin murteen, että kaiken muunkin puolesta.

Voimistelu ja urheilu olivat Uudessakaupungissa aivan huippuluokkaa. Siihen aikaan tuli myös pesäpallo, mutta se ei ollut viulunsoittoa harrastavan käsille hyvä. Mailatkin olivat niin raskaita. Koulukaveri Veikko Paasio oli kyllä parempi urheilija kuin minä, mutta telineillä sain hänet kiinni.

Uudessakaupungissa oli fantastisia urheilijoita 1920-luvulla. Oli Orsa, oli isä-Kuusela, Armi Kuuselan isoisä, joka oli niin iso mies, että tavallinen kuula oli hänelle liian pieni. Hän teetti itselleen toista kiloa painavamman kuulan. Sitten oli Simeliuksen eli Simojoen pojat. Kaupungissa oli paljon erinomaisia urheilijoita.

Silloin 1920-luvulla ei ollut vielä urheilukenttää, vaan urheiltiin torilla. Jopa 3 000 metrin juoksua juostiin torilla. Kerran Tuokilan Väinö heitti torilla moukaria pitkälti yli Suomen ennätyksen. Moukari meni nimittäin puhelinlankoja myöten.

Uudenkaupungin torilla urheiltiin ennen kuin kaupunkiin saatiin oma urheilukenttä. Tässä on menossa pituushyppykilpailu. Kuva Uudenkaupungin museo.

Vanhana kävin Sirkiän Erkin kanssa Uudenkaupungin Kirjastotalossa, joka 1920-luvulla oli Uudenkaupungin yhteislyseo ja kouluni. Vaikka taloa oli paljon muutettu, tuttuja paikkojakin löytyi. Alisenkadun puoleisessa itäpäässä oli aikanaan minulle tärkeä voimistelusali. Muistin hyvin vielä sen lattialankun, johon saakka pystyin rekiltä hyppäämään. Kukaan muu ei niin pitkälle hypännyt.

Uudenkaupungin yhteislyseon Voimistelu- ja urheiluseuran Jymyn poikia. Vas. Usko Hurmerinta, myöh. Kemppi, Veikko Paasio, Onni Tuomisto ja Vilhelm Vikatmaa. Kuva Uudenkaupungin museo.

Kun vuonna 1987 täytin 80 vuotta, Mainos-Tv teki minusta juhlaohjelman, Pääsin seuraamaan ohjelman nauhoitusta. Istuin tuolilla studion lattialla. Kesken yhden lauluni nauhoituksen sain jonkinlaisen aivohäiriön, ja olin pyörtynyt ja lyyhistynyt lattialle. Minut vietiin sairaalaan, jossa heräsin ja sanoin heti: ”Siinähän on kaksi värssyä vielä”.

Sairaalassa minua tarkkailtiin jonkin aikaa ja todettiin, että olin toipunut ennalleen. Potilaskorttia täytettäessä minulta kysyttiin, milloin olen aikaisemmin ollut sairaalahoidossa.

Tulivat taas Uudenkaupungin voimistelut mieleen, kun vastasin: ”Vuonna 1926 Rauman sairaalassa”.

Se johtui siitä, että olin Uudenkaupungin yhteislyseon voimisteluseuran Jymyn edustajana Raumalla voimistelukilpailuissa ja putosin rekiltä lattialle. Siinä sitten taitoin ranteeni.

Usko kempin suuhun pannun jutun kirjoitti haastattelujen pohjalta

Matti Jalava

Kuvat Uudenkaupungin museolta.

 

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *