#33 Eva Lehtimäen elämästä 3/7

Evan kertoman mukaan Huuvarin talo sijaitsi korkeahkolla kalliolla aivan meren äärellä eli vain parinkymmenen metrin päässä rantaviivasta. Kirkkaalla ilmalla tuvan ikkunoista, muutaman edessä olevan saaren lomasta näkyi Isokarin majakka. Eva on antanut ymmärtää, että hän oli lapsuudessaan hyvin paljon Huuvarissa isoäitinsä luona. Miksi hän puhui nimenomaan isoäidin luona eikä isoisän luona olemisesta, ei ole tiedossani. Parista vanhasta valokuvasta voi kuitenkin päätellä, että isoäiti oli hyvin määrätietoinen ja hallitsevanoloinen persoona.

Se, että Eva lapsuudessaan oli runsaasti isovanhempiensa luona voi johtua siitä, että hänen omat vanhempansa joutuivat viettämään suuren osan ajastaan työssä. Kivityömies-isän työpaikka oli Vehmaan kivilouhoksilla, mikä merkitsi pitkää työmatkaa. Jokapäiväinen kotonakäynti tuskin oli edes mahdollinen. Evan äiti työskenteli nuorempana piikomistehtävissä ja myöhemmällä iällään Lokalahden Osuusmeijerissä.

Lisäansioita hän hankki mattoja kutomalla. Niitä hän kutoi osin kotonaan, mutta kävi niitä myös taloissa kutomassa. Minulle on kerrottu, että hänen mattonsa tunnettiin paikkakunnan parhaimpina. — Kaikkiaan 1900-luvun alussa Evan vanhempien edustama yhteiskuntaluokka – torpparit – eli varsin niukkaa ja työntäyteistä elämää. Evan lähennellessä nelivuotissyntymäpäiväänsä perheeseen syntyivät kaksospojat Usko ja Toivo. Evan isän vielä eläessä perheeseen syntyi vielä Urho, mutta tämä kuoli 3½-vuotiaana jäykkäkouristukseen joulukuun alussa 1918. Kymmenvuotiaalle Evalle pikkuveljen kuolema jäi suurena järkytyksenä muistoihinsa.

Eva syntyi ja eli varhaisen lapsuutensa maassa, joka vielä silloin kuului Venäjään. Hänen varhaisia lapsuusmuistojaan ovatkin kasakkapartiot, jotka torpan ohi kulkevaa maantietä pitkin hurjasti ratsastaessaan, sapeleillaan katkoivat tienvierustan pensaistoja.

En pysty kovinkaan tarkoin ajoittamaan, mihin vuosiin sijoittuvat Evan kertomukset valoisista, ihanista päivistä Huuvarissa. Usein hän kuitenkin vanhemmalla iällään kertoi, kuinka tummaa tervattua verkkoa vasten Huuvarin silakat olivat auringon kilossa kuin hopeaa ja kuinka niitä tervatulla saaristolaisveneellä, purjehtien ja soutaen käytiin myymässä Uudessakaupungissa, jopa Turussa asti.

Muistelmien kirjoittaja Kimmo Lehtimäki, tarinat on toimittanut kokoelmaan Sirkku Hirvonen. Muistelmat on kirjoitettu jo vuonna 2001.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *