#4 Myllymäen pojasta peltiseppämestariksi, Osa 1/3

Minu oo jo piremmä aikka pitän kirjottama muisteluksian oma ammattin vaiheist tääl Uureskaupunkis.

Ensmäise kosketukse pellihi mää sai jo koulpoikan. Rosengreeni pajast, (Ruusuvuare paja), ko viäläki oo siin Myllymäe läntisel pualel, ol viätty pellijättei Myllymäkke kallionkoloho. Se ol 20-luvu alus ko mää kävi kansakoulu ja jalkine oliva sillo kunnalt saarui puukenkki ja talvel ite tehryi tollukoi. Puukenkä pohja kulusiva kovaste, mut me otetti Roosengrreni kaatopaikalt pelli, leikatti sitä äite saksil ja naulatti puukenkä pohjaja. Valkki triiskus vaa Myllymäe kallioist ko me koulu mentti.

Varsnaise plootsepäoppi mää meni jo enne rippikouluikkä, 14-vuatian, tori nurkas oleva Enruti verstaha. Kahreksa tuntti päiväs sillo jourus oppipojakki töis olema ja ol marka tunnis. Se ol iso raha pojan klossi käres, ko viiko aikan sai nelikymmentkuusmarkka. Kotti sitä jourus antama osa ja osa säästetti.

Hyvä esimerk sillose työpalka suhtest aine hintta saa ko viikon palkal sai siihe aikka kaks kokonaist kattopelli. Nykysi sama saa tunni oppila palkal.

Sillo tehti isoi määri kaikelaissi kepui ja mitoi, joit sit lähetettii Turu liikkeissi myynttihi. Meit ol töis sillo parhammal aikka kymmenkunt miäst, mestari ite, jota me sanotti Äijäks, ol käyny Amerikas, ja hänel ol kaikelaissi hyvi ideoi, joil saatti tyä joutumaha.

Muumuas kauppia myivä suara tynnyrist petroli ja bensini ja siihe tarvitti pumppu. Tämmössi pellist tehryi pumpui valmistetti sillo viirenkymmene kappale sarjois ja tyäaikka semmose men noi kuusekymment tuntti. Yhres pumpus ol kakskymmentkaks ossa. Ei siin kaua saanu nok tuhista yhre pumpu kans, jos meinas palkoil pääst.

Meil ol semmone vanh merimiäs Flamming kans tyäs, ko ol alunperi tullu tekemä pukei penkehi ja käsikäyttösi masinoiihi. Hänel ol semmone tapa, et ko hän sai tyäs valmiks nii hän men mestarilt kysymä et viäläk mittä oo, taik saank mää mennä jo. Lopultas Flammink ol kakstoist vuat.

Flammink ol kans putkimiähen, vääns putkei vääräks kati luukus ja puhel sit: Ampuk toi nyy oikkem päi? Kerra mestar jäi kattoma ko Flammink askaroit sinkkipara kans. Sillo Flammink varottama: Ei sunkka mestar vaa päi silmiäs ota. Semmosi kaikki muistoi oo jääny oppipoja päähä.

Sillo jourus kaik plootsepä tyä tekemä käsityän, puunuija ol tärkkemp tyäkalu. Siin kyl opis ammattis oikke perusteellisest. Armeijas olo aikanakki mää jourusi keittiökepui korjama. Armeijast päästyän mää meni Ruusuvuare versta töihi, ko se isänt muu kovaste sin houkuttel. Siäl mää sit sainki hyvä kattopeltsepä opi. Mut em mää siel kaua ollu, ko meil tul palkast erimiälisyyt. Ruusuvuarel ol semmone erikoise hyvä tapa tehr savupiipu kaulukse, mut hän ei opettanu sitä mul ollenka, vaa käsk ain mennä katon pääl saumamaha sil aikka kon hän sitä kaulust penki pääl tek. Mää oli niinpali kiaro, ett katosi piipu takka, kui hän sitä kaulust teki, ja opisi mää se semmottenki.

Muistelukse kirjot huhtikuus 1980 peltiseppämestari Reino Virtanen

*Muutamin kohdin korjattu syyskuussa 1987, tarinan on lähettänyt lapset  Eira Liimatainen, Jukka Virtanen sekä Raija Blomberg.

Kuvituskuva Uudenkaupungin Museo

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *