#212 Isäni ja Uusikaupunki osa 2

Tarina jatkuu eiliseltä:

Isäni aloitti työnteon nuorena, jo poikavuosinaan hän oli ravikallena Westergren&Lindgrenillä. Vielä vanhanakin hän muisteli niitä ystävällisiä rouvia, jotka antoivat hänelle jotakin pientä palkkioksi tavarantoimituksesta. Hän on kertonut olleensa myös pikkupoikana muiden Komokaupan talon poikien kanssa Olofsborg-laivan kunnostustyössä. Löysimme Uudessakaupungissa käydessämme Yrjö Varjanteen akvarellin tuosta laivasta, minkä hankimme isälle palvelutaloon. Se oli hänelle mieluinen, ja hän halusi sille vielä asetettavan lampun, että hän vanhoilla silmillään näkisi sen paremmin.

Isäni osallistui kunnallispolitiikkaan ja toimi Uudenkaupungin valtuustossa sekä mm. vanhainkodin johtokunnassa. Hän työskenteli Uudenkaupungin telakalla ensin levyseppänä ja menetettyään näön työtapaturmaisesti toisesta silmästä hän sai opin uloslyöjäksi, mikä oli hänen ammattinsa myöhemmin myös Turussa. Muistan kerrotun, että isä vastusti kaupunginvaltuustossa jollekin laivayhtiölle annettavia helpotuksia satamamaksuista, koska halusi olla johdonmukainen ja tasapuolinen. Tästä kaikki eivät valtuustossa pitäneet, koska se olisi mahdollisesti johtanut laivayhtiön telakalta tilatun työn peruuntumiseen. Isäni haluttiinkin saada pois kunnallispolitiikasta. Tämä onnistui parhaiten sillä, että hän menetti työpaikkansa eli hänet irtisanottiin. Muistan miten minulle lapsena kerrottiin, että isä joutui myös mustalle listalle Turun laivanrakennuksessa. Minulle tuo mustalista merkitsi silloin konkreettista mustaa kirjaa, jossa oli isäni nimi. Myöhemmin olen kuullut, että kun isä haki Turusta työtä, hänelle se aluksi luvattiin, mutta Uudestakaupungista oltiin yhteydessä tähän uuteen työnantajaan ja niin isäni ei saanutkaan vahvistusta uudesta työpaikasta. Isä olikin jonkin aikaa tilapäistöissä (tietyötöissä lähialueella). Näissä töissä ymmärtäväinen (isäni ilmaisu) työnjohtaja antoi hänen kerätä jätelautaa kotiin vietäväksi. Tällä jätelaudalla lämpeni kotini erään talven Mäyhälänkadulla. Kun isäni irtisanottiin, niin solidaarisuudesta viisi muuta telakan työntekijää irtisanoutui vastalauseena isäni irtisanomiselle.  Isäni matkatyön vuodet vaikeuttivat vanhempieni parisuhdetta. He olivat käytännössä miltei vuoden asumiserossakin, vaikka päätyivät kuitenkin jatkamaan yhdessä. Kun puolueelta tuli isälleni kirje, jossa kehotettiin tovereita toimimaan pakkakunnillaan, äitini repi kirjeen ja poltti sen harmissaan keittiön hellassa. Myöhemmin perheeni muutti Turkuun, vaikkei isällä ollut siellä aluksi työtä. Hän oli jonkin aikaa työssä myös Ruotsissa, kunnes hänen onnistui saada ammattiaan vastaava työtä Turusta.

Muutto Turkuun avasi ainakin minulle itselleni uusia ovia niin lapsuudessa kuin myöhemminkin. Olisiko kuitenkin Uudenkaupungin elämä antanut meille lapsille turvallisemman pohjan omaan elämäämme? Oma lapsuuteni Uusikaupunki merkitsi kutoma- ja telakkateollisuuden aikaa, mitä vanhempani olivat rakentamassa. Se oli ennen Rikkihappoa ja Saab-Valmetia , Kemirasta, Yarasta ja Valmet Automotivesta puhumattakaan. Kalastus kuului tietysti myös Uuteenkaupunkiin. Kaupunginlahdelta kävin usein äitini kanssa ostamassa kalastajapaateista tuoretta ja savustettua kalaa. Uusikaupunki on täyttänyt 400 vuotta ja isäni olisi täyttänyt tänä vuonna 94 vuotta. 400 vuotta ei siis kuitenkaan ole pitkä aika.

Viime vuonna nuorimmaisemme oli mukanamme katsomassa vaariaan, kun saimme tiedon hänen kuolemastaan. Hän puhui myös vaarinsa arkulla ja kertoi, ettei ensimmäisenä vaarista tullut mieleen tuo edelläkin kerrottu oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen, ei nuorena miehenä sotaan joutuminen, eikä kielitaidottomana Ruotsiin lähtö taatakseen lapsilleen koulutuksen. Vaan hänelle tuli vaaristaan mieleen se, kun vaari 85-vuotiaana auringon laskiessa eräänä kesäiltana Kustavissa lähellä hänelle rakkaita vesiä uimasta noustessa totesi: ”Kyllä elämä on ihmeellistä”.

Onnea uusikaupunkilaisille seuraavillekin satavuotiskausille!

Anne Uotila (os. Tuomi)

Artikkelikuva: 1930-luvun alun Sorvakon rantaa. Sorvakon silta samalla paikalla kuin nykyäänkin. Kuva Uudenkaupungin museolta

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *