#211 Isäni ja Uusikaupunki osa 1

Isäni syntyi Uudessakaupungissa vuonna 1923 ajurin perheeseen, jossa ennestään oli kolme lasta ja lisäksi yksi lapsi oli menehtynyt 2-vuotiaana tulipalossa. Isäni kodissa oli vaatimatonta, vähäinenkin omaisuus menetettiin isäni isän tuurijuoppouden ja takausten vuoksi.

Mukavimmat muistot lapsuudesta liittyivät isällä Komokaupan talon pihapiiriin (sijaitsi Pohjoistullikadun alkupäässä), jonka asukkaita ja tapahtumia hän muisteli vielä 90-vuotiaana. Hänellä oli siellä asuessaan oma nimikkokani, joka kulki vapaana ja jonka lähistöllä kaikki tunsivat. Poikaporukassa hän kävi uimassa, he sitoivat vaatteet päänsä päälle ja uivat lähisaarilla toiselta toiselle. Nuorena miehenä hänellä oli ystäviensä kanssa myös vanha purjevene, Rojohopeksi ristitty. Varsin nuorena isäni osallistui myös sotaan, hänen sotilaspassissaan on maininta Ihantalan ratkaisutaisteluun osallistumisesta. Sodasta hän ei lapsena ollessani koskaan puhunut. Hän ei halunnut myöskään ostaa veljilleni leikkiaseita, vaikka he niitä toivoivat.

Jo ennen meidän lasten syntymää isästä tuli aatteen mies. Hän ystävystyi itseään vanhemman miehen kanssa, josta tuli jollain lailla hänen oppi-isänsä ja ehkä isänkorvikkeensakin. Hän innostui myös valokuvauksesta ja hän kävi kuvaamassa ihmisten häissä ja hautajaisissa ja hänen kuviaan oli Varjuksen valokuvausliikkeen ikkunassakin. Hän piti Uudenkaupungin kansalaisopistossa myös valokuvauskerhoa. Muistan omasta lapsuudestani Mäyhälänkadulla punaisen valon, kun isä lasten nukkumaanmenon jälkeen kehitti kuvia äitini kanssa ja joskus pääsin heidän seuraansa, kun en saanut unta.

Isäni vanhemmille koulunkäynti ei tuntunut tärkeältä. Isänikin vietiin vasta 8-vuotiaana kouluun perheen tuttavan vanhan kyttyräselkäisen naisen toimesta. Jonkinlaisen kiusaamisen kohteeksikin isäni joutui tämän naisen saatettua hänet kouluun. En tiedä isäni koulumenestyksestä ja koulua hän kävi vain sen aikaisen oppivelvollisuuden verran. Myöhemmin häntä kuitenkin kiinnosti kirjallisuus ja hän voitti kansalaisopiston jonkin kilpakirjoituksenkin, johon oli osallistunut myös akateemisen koulutuksen saanutta väkeä. Hän ei näillä ansioillaan leuhkinut, tämänkin kuulin hänen sisareltaan. Isä itse oppi arvostamaan koulutusta, mitä hän oli valmis suomaan omille lapsilleen. Perheeseemme kuului omat vanhempansa menettänyt serkkuni. Turkuun muutettuamme hän ei päässyt turkulaisiin oppikouluihin äitini useasta yrityksestä huolimatta, minkä vuoksi kasvattiveljeni oli jo päättänyt keskeyttää koulun. Kun isä tuli matkatöistä lomille, vei hän tämän veljeni keräämään tarvittavat kasvit (tuolloinhan oppikoulun alaluokilla kesällä kerättiin ja kuivattiin tietty määrä kasveja) ja lähti Uuteenkaupunkiin oppikoulun rehtorin puheille, että veljeni pääsi jatkamaan kouluaan.

Tarina jatkuu huomenna ja sen lähetti meille Anne Uotila (os. Tuomi)

Artikkelikuva: 1940-50 -lukujen Kaupunginlahden rantaa. Kuvattu Rantakadun puolelta kohti makasiinirivistöä ja siltaa, Uudenkaupungin museo

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *