#208 Lähtö kotiseudulta vuonna 1939 osa 2

Evakko-matkan muistelot on kirjoittanut joulukuussa 1990 Jaakko Myllynen – Lahdesta Uuteenkaupungin Kaunisrantaan asumaan muuttanut Karjalan evakko, joka vuonna 1947 meni naimisiin Uudessakaupungissa ja sai  Hilkka vaimonsa kanssa kuusi lasta. 

Tarina jatkuu eiliseltä:

Lähdin isän kanssa kävelemään asemalle päin.  Sinne päästyämme alkoi kuulua lentokoneiden ääniä.  Pommitus alkoi.  Pommi tuntui kuin tulisi niskaan, ujelsi vain ja putosi lähelle – oli onneksi suutari.

Tavarat jätimme asemalle ulos kivijalan vieraan, sillä katsoimme paremmaksi, että palataan aamulla katsomaan pääseekö junaan.

Menimme noin puolen km:n päässä olevaan taloon, jossa meille luvattiin yösija.  En ehtinyt vielä nukahtaa, kun ovelle kolkutettiin.  Suomalaisia sotilaita pyrki sisälle – olivat kylmissään ja väsyneita ja kyllähän he sisälle pääsivät.  Minua ei nukuttanut.  Katselin yhtä sotilasta, joka oikaisi itsensä lattialle ja nukahti heti.  Siinä sotilaan pään vieressä oli kukkateline, jossa oli iso kukka.  Sisällä oleva kissa hyppäsi kukan päälle, josta se putosi lattialle aivan sotilaan korvan juureen kovalla kolinalla, mutta sotilas ei eväänsä väräyttänyt. Oli niin väsynyt.

Aamulla lähdimme isän kanssa jälleen asemalle.  Näky oli surkea.  Yöllä oli tullut lisää pomnmituksia.  Asema oli saanut osuman ja palanut kivijalkaan myöten.  Siinä paloivat meidänkin vähäiset tavaramme.

Kuulimme myöhemmin, että sinä yönä oli Nurmin asemalla saanut surmansa 12 henkeä – meillä oli tuuria.  Katsoimme, ettei täältä pääse junalla mihinkään, täytyy lähteä jalkaisin kiertämään Säkkijärven ylämäen kautta turvallisia teitä pitkin.  Minulla oli säkistä tehty reppu selässä, jossa oli oman sian lihaa eväänä.  Päivät marssimme ja yöt nukuttiin aina taloissa.  Aina löytyi joku nurkka oikaisemista varten.  Viikko siinä meni, ennen kuin saavuttiin Pulsan asemalle ja sieltä edelleen junalla Lahteen.  Matka sujui hyvin. Oli pieni härkävaunu, jossa oli kuljetettu eläimiä.  Paska oli jäätynyt lattialle, jossa se alkoi vähitelleen sulaa.  Lahdessa meitä odottivat jo kuorma-autot, joilla matka jatkui Pakasjärvelle, jossa äiti ja velipoika odottivat.  Olikin kulunut jo kolme kuukautta kun viimeksi tavattiin.

Tarinan meille lähetti Maritta Myllynen

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *