#207 Lähtö kotiseudulta vuonna 1939 osa 1

Evakko-matkan muistelot on kirjoittanut joulukuussa 1990 Jaakko Myllynen – Lahdesta Uuteenkaupungin Kaunisrantaan asumaan muuttanut Karjalan evakko, joka vuonna 1947 meni naimisiin Uudessakaupungissa ja sai  Hilkka vaimonsa kanssa kuusi lasta. 

Alkoi ilmaantua mustia pilviä idän taivaalle, kun vuonna 1939 puhuttiin, että ryhdytään evakoimaan siviiliväestöä pois uhanalaisilta alueilta, johon Esisaarikin kuului. Ensin vanhukset, naiset ja lapset pitäisi saada turvaan.  Pyydettiin nimenomaan Osuuskaupan laiturin rantaan, josta laivakuljetus oli edelleen Karppilan rantaan ja sieltä linja-autolla lähimmälle rautatieasemalle.

Äitini ja Vili-veljeni varustautuivat myös lähtemään saapumalla laivarantaan, minulla ja isälle ei ollut vielä aikomusta lähteä.  Seurattiin tilannetta. Laivan olisi jo pitänyt saapua, mutta ei kuulunut ja ilta alkoi hämärtyä.  Silloin nähtiin laivan lähestyvän Ravansaaren suunnalta, mutta se pysähtyi keskelle selkää.

Poliisilaitoksella, jossa oli kaksi poliisia, tilannetta seurattiin myös.  Yritettiin sotella puhelimella, mitään varmuutta ei saatu.  Silloin poliisi Muuronen päätti ottaa asiasta selvyyttä: lähdetään poliisin suurella moottoriveneellä katsomaan, miksi laiva oli pysähtynyt keskelle selkää.

Poliisinpojan Paulin hyvänä kaverina minä pääsin myös mukaan.  Syksy oli myöhänen, jäätä oli tullut jo saaristoon ja moottorivenettä heiluttamalla pääsimme laivan viereen.  Huusimme, mikä on tilanne, mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt.  Muuronen nousi laivaan, konehuoneesta hän löysi Sahalan heikin, joka oli hyvinhiljainen, sillä laiva oli hämärässä ajanut karille eikä päässyt pois omin voimin.

Muuronen päätti, että ajetaan Rahkasaareen laivalaituriin, josta ehkä saisimme vetoapua Esisaarenen tulevan laivan irrottamiseksi karilta.  Yksi hinaaja jo olikin liikkeellä, mutta se ajoi kohti Karpppilaa.

Ilta alkoi vaihtua yöksi, joten palasimme moottorivenettä heiluttamalla takaisin Esisaaren rantaan.  En muista sen tarkemmin, miten äiti ja Vili-veljeni pääsivät lähtemään, mutta Padasjoelle he päätyivät.  Isä jäi vielä kotiin ja minä menin Löytömäelle sukulaisiin, jossa olin aina helmikuun toiseen päivään saakka.

Isä joutui lähtemään Esisaaresta 12. päivänä helmikuuta 1940.  Hän tuli Löytömäelle, josta otti minut mukaan.  Mynttisen Eeti lähti viemään meitä hevosella Nurmin asemalle.  Matkan varrella metsätie oli kapea, vastaan tulevan sotilaan reki rikkoi reessä olleen sisän vesikelkan, jossa olivat meidän vähäiset tavarat.

Kun saavuimme Nurmin asemalle tilanne oli sekava.  Oli ollut ilmapommituksia ja junien kulusta kukaan ei tiennyt mitään varmaa. Ihmisiä oli paljon ja pakkanen paukkui nurkissa.

Kansakoulu oli muutaman sadan metrin päässä ja menimme sinne sisälle lämmittelemään.  Koulu oli tupaten täynnä pakolaisia. Vähän aikaa ehdimme olla, kun joku huusi: miehet ulos, että naiset ja lapset pääsevät sisälle lämmitttelemään.

Tarina jatkuu huomenna!

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *