#176 Paluu 99 vuoden taa

Muistatteko alkuvuodelta tarinan Evasta, joka vietiin kansalaissodan aikaan Lokalahden Huuvariin turvaan?

Olen tuon tarinan julkaisun jälkeen saanut suvustani paljon selville ja tänään pääsin suureksi ilokseni käymään Huuvarissa. Suuri, sydämellinen kiitos nykyisille omistajille!

Huuvarin torppa

Tähän torppaan Eva siis tuli. Aiempi tarina kertoo, kuinka todellisuudessa Eva joutuikin hyvin lähelle sodan keskipistettä, kun ikkunalasit tärisivät Lypertön linnakkeen pommitusten aikana.

Näkymä Huuvarin ikkunasta.

Mitäköhän 10-vuotiaan tytön mielessä on ollut, kun hän on katsonut ulos tästä ikkunasta ja tiennyt, että myös isä lähti sotaan.

Huuvarin rantoja.

Näkymät ovat sittemmin paljon muuttuneet. Kuulemani mukaan vielä 50-luvun tietämillä kaisloja ei rannoilla täällä ollut. On vaikea sijoittaa Huuvarin vanhoja rantakuvia oikeaan paikkaan, kun maisemia ei juuri enää tunnista.

David Östermanin kirja

Nykyiset asukkaat olivat löytäneet torpan ullakolta tämän vanhan kirjan, josta löytyy David Östermanin nimi. En tiedä onko kirja Evan isänisän vai isänisänisän. Kumpikin kun olivat Davideja. Isänisä syntyi 1824 ja isä 1857. Veljeskatraasta Davideja löytyi vielä lisää. Oli miten tahansa, on aika uskomatonta, että tällainenkin on yhä tallessa.

Kalaverkko vuosien takaa

Myös tällainen helmi oli säilynyt torpassa. Evan muisteluissa kerrottiin, kuinka sata vuotta sitten hän sai verkoilla isovanhempiensa kanssa hopeankiiltoisia silakoita.

Käsintehdyt verkon painot

Joku on silloin omin käsin ommellut kiviä pienien kankaan- ja kaarnanpalojen sisään verkon painoiksi. Ajatelkaa, miten erilaista elämä on silloin ollut.

Huuvarin rantakallioita

Olen hyvin kiitollinen sekä Evan pojalle Kimmolle, joka sai minut mukaan retkelle että myös Huuvarin nykyiselle isäntäväelle, jotka avosylin ottivat meidät vastaan tiluksilleen.

Tältä reissulta jäi mukaan muitakin tarinoita, joten niitä luvassa piakkoin!

-Sirkku Hirvonen

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *