#170 Maitojunalla takaisin

Abi-86. Kesätöissä piirillä. Paikka ja työkaverit olivat kivoja ja työ jännittävän mielenkiintoista ja palkka 4000 mk, ihan mieletön summa. Kaikesta huolimatta paljasjalkaista ugilaista alkoi iso maailma houkuttaa. Hommasin itselleni työpaikan Helsingistä Kustaankartanon vanhainkodista.

Muuttoa edeltävänä iltana pakkasin ensimmäisellä kesätyöpalkallani ostamaani Marimekon isoon laukkuun kaiken maallisen omaisuuteni.  Äiti yritti toppuutella siinä vaiheessa kun tungin valurautapaistinpannua kassiin. Mutta suureen maailmaan lähtijä oli rehvakas ”kerran sitä Helsinkiin muutetaan ”.

Aamulla äiti saattoi minut matkatavaroineni  linja-autoasemalle. ”Hei sitten Uusikaupunki” ajattelin mielessäni. Kylläpä näytti kaupunki niin pieneltä ja mitättömältä. Ihanat perhoset lepattivat vatsanpohjassa, 19-vuotias ja ylioppilas-maailma on auki ja kaikki on mahdollista.

Helsinki olikin isompi mitä  aiemmalta Linnanmäen reissulta muistin. Reippaasti  kuitenkin  kantamusteni kera etsin Kustaankartanoon menevän raitiovaunun. Oli heinäkuu ja helle ja ratikka täynnä turisteja. Ihan toista kuin minä, pian oikea hesalainen. Kassit painoivat ja hiki virtasi kun raahasin ne Kustaankartanon pihalle.
Nopea  kun olin jo silloin, kävin ostamassa ruokaliput ja ripustin verhot pikkuisen asuntolahuoneeni ikkunoihin. Sitten kirjoitin osoitteenmuutoskortit tutuille lähetettäväksi

Istuskelin hetkisen  huoneeni sängyllä ja outo pala nousi kurkkuun. Jotain kutitti silmäkulmassa, kyynel. Tällaistako tämä nyt on, itsenäisen naisen elämä.

Vielä samana iltana kulki juna Uuteenkaupunkiin. Sen kyydissä tuli tyttö ja paistinpannu. Miten kauniilta pikkukaupunki näyttikään, Pasklahtikin oli kuin Seine. Äiti heräsi ovikellon soittoon ja avasi oven yöpaita päällä, ei tuo ihmetellyt, tunsi tyttönsä.

Aamulla heitin osoitteenmuutoskortit roskikseen.


Kuva Kalarannan asemalta Uudenkaupungin museon arkistosta.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *