#126 Yleenin korttelin elämää 1930-40 -lukujen taitteessa

Mauno Norima kertoilee Yleenin korttelin elämästä 1930-40 -lukujen taitteessa. Kyseessä on Riitta Ampujan kansalaisopiston projektissa 1990-luvulla keräämät muistiinpanot.

”Nuoriso, (13-18 vuotta) urheili, kävi uimassa Santtiorannassa, harjoitti tarkkuusheittoa mm. Vikmanin korjaamon rakennuksen luukkuun. Kaupungilla ei käyty, tyttöjen kanssa ei oltu tekemisissä, viinaa ja tupakkaa ei käytetty. Sakilaistappeluita kyllä oli nykyisen ammattilakoulun mäellä Pohitullin Ponnistuksen, Itätullin Innostuksen ja Kukonmäen Kukonpoikien kesken. Aseina oli omatekoisia tussareita, lyöntiaseina kettingeillä varustettuja tankoja, kivisotaa käytiin.

Mäkipään pojat -sakki piti yhtä. Siihen kuuluivat Liljalaaksonkadun ja Sepänkadun pojat. Kuuskosken pihassa oli korkeushyppytelineet. Metsässä leikittiin paljon.

Teatteriakin esitettiin ulkorakennuksen vinnillä. Myös tyttöjen osat olivat pojilla. Musiikkia ei harrastettu. Kotona voitiin laulella. Tosin Kuuskosken Mikko soitti haitaria.

Nuoret pysyttelivät omissa pihoissaan. Valdonin talo oli omassa rauhassaan. Leinon talon lapset, joita oli kaikkiaan 12, eivät olleet muiden kanssa tekemisissä. Vain nuorin, ylioppilaaksi käynyt ja opettajana myöhemmin toiminut, oli sosiaalisempi ja hänen häissään oltiin tekemisissä perheen kanssa. Isä Leino kuljetti kaupunginpalvelijana papereita ym.

Ruusuvuoren pajassa ja vaskisepän juttusilla Mauno Norima kertoo käyneensä. Eristäytynyt, hiljaiselta vaikuttava sepää saattoi intoutua puhumaan vuolaastikin, mutta ei vaikuttanut koskaan ystävälliseltä nuorten mielestä.

Harstin kaupassa käytiin. Siellä oli kaikenlaista tavaraa. Naapurikorttelin elämä, ns. Alta-hotelli aiheutti levottomuutta lähiympäristöönsä. Värikästä joukkoa kulki siellä, mustalaisia majaili usein, hevoshuijareita, ryypiskeleviä paljon. Vastavuoroisesti tehtiin kiusaa näille, ammuskeltiinkin.

Omenavarkaissa käytiin Vuorikadulla, kirveitä tahkoamassa naapurissa.”

Kertoja asui äitinsä kanssa korttelissa ikävuosinaan 13-18, eli myös 1940.

Muistot kirjoitti alunperin puhtaaksi Riitta Ampuja 10.4.1995

Kuva Uudenkaupungin museon arkistoista, otettu Koulukadulta kohti Myllymäkeä.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *