#109 Juttu lapsuuden ajoilta

Asuin isän ja äidin kanssa Rantakatu 21:ssa. Palosireeni huusi ja paloauto tuli lujaa vauhtia alas Liljalaaksonkatua ja kääntyi itään. Lähdin juoksemaan sen perään. Olin 11-vuotias, lienee ollut kesä 1945 tai -46.

Itäpuiston laidassa, aivan Rantakadun päässä oli VASO:n puolivalmis 2-kerroksinen asuintalo syttynyt palamaan. Minä tiesin, että meidän piti kahden viikon kuluttua muuttaa sinne asumaan!

Talossa oli 3 rappukäytävää ja 2 kerrosta. Talon eteläpäässä jo asuttiin ja asukkaat olivat aivan hädissään yrittäen vielä kantaa alakerrasta tavaroita pihalle.

Palo eteni nopeasti. Vesijohtoakaan ei kaupungissa vielä ollut. Palomiehet vetivät letkut Kaupunginlahteen asti ja sitten saivat sammutusvettä, mutta pian koko talo oli liekeissä.

Minun perheeni asunto pohjoisessa päässä oli tapetteja vaille valmis. Se oli toisessa kerroksessa. Katselin kauhuissani isoa tulipaloa.

Talo paloi kokonaan purettavaan kuntoon. Se rakennettiin uudelleen, jolloin lisättiin palomuurit porrasosastojen väliin. Vuotta myöhemmin talo oli uudelleen pystyssä ja mekin pääsimme sinne muuttamaan.

Tuohon aikaan, heti sodan jälkeen, oli asunnoista kova pula. Karjalan siirtolaiset olivat lisänneet paljon asuntojen tarvetta.

Minun perheeni oli irtisanottu asunnostamme Rantakatu 21:sta eli Jäättelän talosta jo vähän aikaisemmin, kun rakennuksen omistaja oli siirtymässä eläkkeelle piirimielisairaalan isännöitsijän virasta.

Mistään emme saaneet tilavaa asuntoa, ennen kuin tuo VASOn palanut talo oli jälleenrakennettu – eli noin vuotta myöhemmin.

Lapsuusmuistojaan kirjoitti Jukka Hakala

Artikkelikuva Uudenkaupungin museon arkistosta.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *