#67 Saaristolaispoik, luats ja pappa (s.14.3.1917 ja kual kaks viikko vail 90v.)

Ajattelin kirjotta muutama muistelukse mun pappan eli äiti isä elämäst ja mun lapsuudest hänehe liittye:

Aina Maria ja Frans Oskarin vähäpoik Pent Vihtor synnys Lyäkis Ruatiluados tasa 100 vuat sit ja isoveli Ant Oskar ol sillo vajan kahde vuade ja Suami itsenäistys saman vuan myähemmi. Pent ei nähny koska issätäs, ko isä sairastus meril lavantauttihi ja kual ja haudatti Atlanti valtamerehe. Lyäkkihi saatti kansakoulu 1924 ja poik pääs seittemä vuatian just sopivaste kouluhu ja äitist tul koulun keittäjä. Veljekse opetteliva piänest pitäe kalastama ja silakverkoil menivä naapurin kans, ett saiva talveks sualattu silakka.

Äit ja poik Lyäkis 30-luvul.

Pent läks nuaren miähen meril, käve merikoulu Raumal ja ol luatsin Lypyrtis, Lyäkis ja Laupusis. Men naimissi raumlaise Suamise Maire Linnean kans. Lapsi heil synnys neli; kaks poikka ja kaks flikka, mutt vähäflik kual yks vuatian kurkkumättä ja suru ol suur. Sama aikka pappa sairast keltatautti ja mun äit ja vanhemp eno ol tuhkarokos. Sillo ol sota ja eläm ol tiukka ja kaikest puutet, mutt pärjäsivä.

Mamma, mun täti, eno ja äit vuan 1944. Kuvan takan mamman käsialal teksti: ”Äiti lapsineen ja reimareineen”.

Luatsihomma ol hiuka erilaist sillo, ko nykysi. Puise kauni reimari tehti ite ja ainaki meijä mamma ol miähes kans niit tekemäs. Omal paatil kävevä viämäs yhdes ne paikalles, ko Lypertö luatsasemal ei ollu reimarpaatti lainka. Liikenneyhteyksi ei juur ollu ja mamma tul souttatenki Lyäkist kaupunkki ja pappa kävel välil pitki matkoi töist kotti päi.

Ite muista, ett pappa ol pitk komias miäs virkaasussas ja salkku kädessäs, ko läks tai tul luussamast. Mul o viäläki kultassi ankkurnapei tallel! Vuan 1972 hän jäi eläkkeel eli aika nuaren, 55 vuatian. Meri ja paat ja kalastamine oliva tärkkiöi….nii ja tiätyste mökki Heinäsis.

Olin kaik suve mökil mamma ja pappan kans ja sain tehd vaik mitä…äit ja isä kävevä siält paatin kans töis. Mul ol oma verko ja tyäkalu…opisin kalastama, perkkaman kaloi ja parantama verkkoki…mahtasik viäl luannistu? Paljo mentti paatin kans kuut solmu päisis…kosk suvilystil johonkki tuulesuajasse saaren koloho tai kalastama Siljöhö tai Harmaletol.

Tärkkiä muisto o see, ko pääsi viis vuatian ensmäsen kerra Tukholma.

 Piänes seittemä meetterises puises paatis ol kaks pyttyne Wiku, voi ja maito pilssis ja potta matkatarppei varte. Hyvi mahdutti nukkumanki siin neli aikust, 14 vuatias eno ja mää. Matka olis kestän 24 tuntti, jos olis yhtkyytti mentty. Ei ollu plotterei eikä muitaka vempaimi eikä kai oikke merikorttiakka. No, kompassi ostetti menomatkal Miramarist, niin ko me Marjahamina sanotti, ja pappa selvit matkustajalaivoje aikataului, ett tiädetti, misä olla, ko laiv tul vastaha ja niitte mukka suunnistetti.
Tukholmas vuan 1966 pappa, isä, äit, mää ja mamma ja kameran takan eno.
Loppuhu viäl hauskane tarin 1960-luvun pual välist, ko pappa tul laivan kans möki ranttaha sanoma, ett ”laittakka saun lämppemä, mnää tulen koht”. Naapur möki emänt meinas saad slaagi, ko laiv tul ensiks suara päi heijä rantta pois väylält ja luul, ett ohjaus o menny rik. Onneks selvis, ett naapuri luats siäl vaa oliki prykäl antamas ohjei. Laiv ol mun miälest kauhja iso, ko vähäflikkan sitä siin laituril ylöspäin katteli. Sillo näi elämän ensmäse neekeri….niin ko sillo pruukatti sanno!

Mahtak pappa viäläki pilvereunal ol vahdis, nukku koiraunt kyljelläs toisen käde varas, niin ko hänel usse ol tapan.

Luats Virtane.
Pappa o löytän ranna föryi.

Tarinan lähetti Anne Itäranta

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *