#24 Oppikouluun päästiin, vaikkei uskonnonkoe onnistunut

Keväällä 1950 olin nykyisessä Kirjastotalossa pyrkimässä oppikouluun, Uudenkaupungin yhteislyseoon. Takana oli neljä luokkaa kansakoulua Vehmaan Lahdingon koulussa. Lyseon pääsytutkinto pidettiin neljässä aineessa: uskonnossa, äidinkielessä, laskennossa ja maantiedossa.

Tutkinnosta on jäänyt mieleen oikeastaan vain yksi uskonnon kysymys: ”Millä kellonlyömällä alkaa jumalanpalvelus”?

Vastasin aivan vilpittömästi ja tosissani ”Kirkonkellonlyömällä”. Kun sitten tutkinnon jälkeen toisten kanssa Rauhanpuistossa juteltiin, vastaukseni herätti toisissa hilpeyttä ja aiheutti pelkoa sisään pääsystä.

Vastaus oli tainnut kelvata silloiselle uskonnon lehtorille Alli Autereelle eli Pollelle. Kouluni alkoi syyskuussa 1950 I A -luokassa, jossa meitä oli nelisenkymmentä. Saman verran oli I B -luokalla.

Koulun tuolloinen vuosikertomus tietää, että lukukauden alkaessa koulun oppilasmäärä oli yhteensä 441 eli suurempi kuin milloinkaan ennen.

Yhteislyseon oppilasmäärästä oli perinteisesti ollut aina noin puolet kaupunkilaisia ja puolet ympäristön maaseudulta. Laitilassa ja Mynämäessä olivat silloin lähimmät oppikoulut.

Tällainen oli kirjoituksessa kerrotun I A -luokan kokoonpano v. 1950 lukuvuoden kertomuksen mukaan.

Saksan lukua pakolla

Vieraista kielistä ruotsia oli opetettu oppikoulussa jo vuosikymmenten ajan ensimmäisestä luokasta lähtien. Toisena vieraana kielenä alkoi toisella luokalla saksan opetus. Vasta vuonna 1930 englanninkieli tuli mahdolliseksi toisena vieraana kiele, tosin vasta lukiossa, ei keskikoulussa.

Sodan jälkeen 1940-luvun jälkipuoliskolla englannista tuli saksan sijaan ylivoimaisesti halutuin vieras kieli. Englantia minäkin olisi halunnut lukea syksyllä 1951 alkaneella toisella luokalla. Ja moni, moni muu.

Oliko sitten valtakunnallinen vai uusikaupunkilainen päätös, mutta joka tapauksessa toinen puoli oppilaista pantiin lukemaan saksaa englannin sijaan.

Kun oppilaista noin puolet oli maalaisia, pantiin nämä pääsääntöisesti saksanlukijoiksi. Asiaa autettiin mm. sillä, että oppituntien päättyminen järjestettiin maalaisille kello 15 mennessä, jolloin mm. junalla koulua käyvät ehtivät viimeiseen, kello 15.15 lähtevään junaan.

Voisiko sitten ottaa lohdutuksena sen, että koulun 1950-luvun vuosikertomukset tietävät ”maalaisluokkien” pärjänneen yleensä paremmin. Jos meillä oli lukuaineiden keskiarvo 7,18, jäi se ”kaupunkilaisilla” 6,83:een jne.

Vuosikertomus 1954 – 1955 kertoo, että Sotakorkeakoulun vierailtua lyseossa saatiin lahjaksi hopeahaarikka kiertopalkinnoksi, jossa otettaisiin huomioon luokan ”edistyminen ja kaikenpuolinen kuntoisuus”. Ja ensimmäiseksi haarikan sai nimiinsä silloinen luokkamme V B. Täytyy nyt ottaa siitä kunnia, kun en yhtään muista asiaa kouluajalta.

Keskikoulun viimeisillä luokilla oli ainakin 1950-luvulla tapana teettä luokkasormus. Tässä  keskikoulun luokkasormus. Kirjoittajan oma luokkasormus on tosin kadonnut, mutta hän sai tämän sormuksen muutama vuosi sitten silloisen luokanvalvojan tyttäreltä. Luokanvalvojalle tilattin myös sormus.

Tarinan lähetti Matti Jalava.

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *