#15 Huvilaelämää Uudessakaupungissa yli sadan vuoden aikana, Osa 1/2

Erään mantereella sijaitsevan sukuhuvilan vaiheet

Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisen museon johtaja Mari Jalavan ansiokas kirja ”Kesä huvilalla” ilmestyi v. 1993 (Lifvets Våg AB-Uusikaupunki). Se perustuu tekijän ilmoituksen mukaan osittain samana vuonna valmistuneeseen pro gradu-työhönsä Turun yliopiston kansantieteen laitokselle. Hieman suppeaksi jäänyt kirja ansaitsee kuitenkin suurempaa huomiota, mitä se on tietääkseni saanut Uudessakaupungissa. Ehkä päivitetty versio nyt neljännesvuosisata myöhemmin olisi paikallaan. Kerron tässä yhden yli satavuotiaan huvilan vaiheista kolmen peräkkäisen sukupolven isännyydessä. Neljäs ja viideskin sukupolvi on jo vahvasti mukana….

Kyseinen v. 1909 alun perin rakennettu huvila, nimeltään ”Tyynelä” sijaitsee Salmen silloisen kartanon entisillä alusmailla. Lähettyvillä sijaitsee vielä vanhempi rakennus nimeltään ”Lepola”, jonka rakennuttivat viime vuosisadan alussa tanskalaisen ”Det Store Nordiske Telegraf-Selskap” lennätinaseman virkailijat. Talo ei ollut kuitenkaan varsinainen kesähuvila, vaan ympärivuotisessa asuinkäytössä aina viime vuosiin saakka. Nämä kaksi ”piparkakkutaloa”  edustavat parhaimmillaan sitä ylemmän yhteiskuntaluokan elämänmuotoa, jota ajatellaan, kun puhutaan vuosisadan alun uuskaupunkilaisesta huvilaelämästä. Ne tosin poikkeavat alkuaikojen huviloista siinä, että eivät sijaitse välittömästi meren rannalla kuten tyypilliset isot huvilat kaupungilta vuokratuissa lähisaarissa. Jalava mainitsee kirjassaan, että näitä huviloita on joitakin yhä pystyssä ja käytössä mm. Isossa Vilissalossa, Hattukarissa, Suntinkarissa, Vohdensaarella jne.

Kirjassa todetaan, että alkuaikojen em.saarihuviloita rakennuttivat aluksi varakkaat liikemiehet, sillä porvaristolla oli sekä taloudelliset mahdollisuudet kesähuvilan hankintaan että mahdollisuus huvilaelämään vaadittavaan vapaa-aikaan. Myös virkamiehet alkoivat hankkia huviloita ja erityisesti monet heistä olivat opettajia, joilla oli mahdollisuus pitkään kesälomaan. Niinpä isoisäni, fil.tri Bruno Malmio, joka toimi matematiikan yliopettajana normaalilyseossa, tuli ”Tyynelän” omistajaksi, tosin Salmen kartanon tyttären, Laura Zengerin kanssa solmitun avioliiton kylkiäisenä. Nuoripari sai pian kolme lasta ja alkuaikojen pienehköä taloa korotettiin 1920-luvulla mansardikattoiseksi kaksikerroksiseksi huvilaksi, jossa alakerrassa sijaitsevat sali, keittiö, ruokasali sekä pieni palvelijanhuone keittiön yhteydessä. Yläkerrassa sijaitsevat kolme makuuhuonetta. Jalava kirjoittaa, että kesähuvilarakennuksille ominaisia piirteitä olivat mm. verannat, parvekkeet, koristeelliset räystäslistat jne. Lähes jokaisessa huvilassa oli jonkinlainen veranta kuten ”Tyynelässäkin”. Avoveranta muutettiin lasiseinäiseksi ruokasaliksi pieniruutuisine ikkunoineen, jotka ovat peräisin Blasieholmankadun varrella sijainneesta puretusta lastenkodista. Verannan yläpuolella sijaitsee parveke kuten useimmissa kaksikerroksisissa huviloissa.

Huvilan sukupolvenvaihdos tapahtui 1970-luvun alussa, jolloin vanhempani eli tytär Mai ja miehensä Erkki Rautvuori tulivat isovanhempien jälkeen huvilan haltijoiksi. Olen siis viettänyt kesiä huvilalla kahden sukupolven komennossa ja siitä varmaan johtuikin, että rakennutin omalle perheelleni 1980-luvun alussa hirsimökin huvilan lähistölle, omaan rauhaan metsän ja joen reunaan. ”Huvila” siis jäi ja ”mökki” tuli sen kylkeen. Nyt toimin vielä ainakin muodollisesti kummankin isäntänä, mutta omat lapsemme ja heidän lapsensa ovat jo neljäntenä ja viidentenä  sukupolvena tulossa vahvasti isäntäväeksi. Syytinkivaarina on toisaalta mukava elellä tässä vaiheessa!

Tarinan jatko-osa kuullaan huomenna!

Tarinan on kirjoittanut Heikki Rautvuori

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *