#2 Poke

Uudenvuoden aatto – Kirsta – punaiset samettiverhot ja tyhjä tanssilattia. Notkuin tiskillä ja pälyilin ympärilleni. Ystävä oli myöhässä. Kahdeksantoistakesäisen heinälapsen ensimmäinen uusi vuosi paikallisessa ei ollut lähtenyt liikkeelle aivan niin liukkaasti kuin olisi osannut odottaa. Ainakin olin paikalla ja ajoissa. Minua vanhemmat ja kokeneemmat olivat osanneet valistaa, että siellä on sitten jono Sokkarin kulmalle saakka ja rakettien jälkeen on turha toivo päästä sisälle. Kello oli kymenen, olin sisällä, mikä voisi mennä pieleen?

Rommikolan jäät olivat sulaneet ja pillien päät oli pureskeltu littaan. Aika Rantakadun menomestassa oli pysähtynyt, vaikka maailmalla oli lähtölaskenta käynnissä. Kehtaako tästä nyt nousta – taas. Olin laskeutunut kiertyviä portaita pitkin hitaasti alakerran vessoille, ehkä kahdesti liian usein. Ja katsonut pokeen aivan liian pitkään. Toivoin vessajonoa turhaan. Ulkoa kantautui riemun kiljahduksia ja papattien räkätystä, jossain ujelsi noitapillin lisäksi poliisiauto. – Ei tänne kukaan tuu ennen kun raketit on ammuttu, totesi vessan peilin edessä meikkaava nainen.

Narikan kohdalla suuntasin katsettani takkeihin ja manasin hiljaa mielessäni. Kuraveden väriseksi muuttunut drinksu maistui sokerille. Laskin sen uudelleen baaritiskille. Kopeloin äidiltä lainatun käsilaukun sisältä kulmista kuluneen paperin ja kynän. Paperista minua katsoi poken lyijykynän harmaat silmät.

– Käytsä usein täällä? -Täh, pyyhkäsin paperin nopeasti tiskiltä ja sulloin tupon veskaan. – Ai mää vai? Jouduin taittamaan niskoja ylöspäin nähdäkseni muukalaisen, vaikka istuin baarijakkaralla. – Ei kun mä ootan mun kaveria, korjasin nopeasti. – Sen piti jo olla täällä.

– Ei tänne kukaan tuu ennen kuin raketit on ammuttu, totesi mies. – Älä, huijattu olo lihoi sisälläni, me sovittiin et tultais ajoissa. Rakettien missaaminen lisäsi harmitusta. – Jos juostaan niin ehditään, mies yllytti. Hylkäsin runniliemen ja poken. Ilman takkia, pikkumekossa – torilla – kädestä ammuttujen rakettien loisteessa ja kiinalaisten paukkuessa, se vuosi ja kahden ihmisen suudelma vaihtui.

Aamuyöstä jatkojen jälkeen sytytin lukuvalon ja uuden vuoden. Suorin poken rypistynyttä ja tupakalta haisevaa ilmettä koulupöytääni vasten. Miks aina pitää lupautua kaikkeen ja nyt tää on piirrettävä puhtaaksi. Mutta mitä ei koulun kipsan bertsan vuoksi olisi valmis tekemään? Olin sinä vuonna jo jäljentänyt chippendalesien kalenterin äijät munkkipalkalla lukion tyttöjen toiveesta,  mutta ehkä tää kaiken maailman jusien piirtely sai nyt jäädä tähän yhteen kertaan…

Teemat

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *